maanantai 23. helmikuuta 2015

Vikat lomailukuulumiset

Viikko (melkein) on vierähtänyt ihan älyttömän nopeasti. Huomenna on muuttopäivä, ja kirjotankin tätä postausta pakoillessani pakkausta. En tajua miten äkkiä ihminen voi levitellä kamansa ympäriinsä, ja vieläpä hostellihuoneessa. Perjantai sisälsi taas upeita maisemia! Lätkäsenkin tähän kunnon kuvapläjäyksen, vaikka todellisuudessa näky oli paljon vaikuttavampi. 


Löydettiin tämä paikka vähän sattumala. Musta tossa kaupungin siluetissa oli (ainakin livenä) jotain tosi vaikuttavaa. Tajusin miten isossa paikassa mä oikeen oon. Tää on niin siistiä, koska tää on niin erilaista Suomeen verrattuna.


Hangang Riverside Park.


Mun ilme kun mikään kuvista ei ollut profiilikuvamatskua, vaikka taustamaisemat oli kohdillaan. 


Aikamoisia pytinkejä. Tuli jotenkin Pohjois-Korea vibat. Ei sillä että mä tietäisin tosin miltä sielä näyttää. 

Illemmalla mentiin syömään ja perinteisesti tietenkin juomaan. Täällä ruuan kanssa juodaan usein jotain, esimerkiksi kaljaa tai sojua. Perinteitä oli toki kunnioitettava. 



Oli aivan sairaan hyvää! Lauantai sujuikin sitten vähän väsyneissä merkeissä, mutta illalla jaksoimme raahautua syömään korealaista grillilihaa. 


Ei ehkä tarvitse mainita että tääkin oli kyllä aika täydellinen makukokemus. Täällä on tosi paljon lihapaikkoja joissa pöydän keskellä on grilli, jossa lihat sitten itse paistetaan. Mukana tulee aina kaikenlaisia pieniä lisäkeruokia. 


Sunnuntain pääuoka meni aika samalla linjalla...


...mutta jälkiruoka olikin sitten astetta tuhdimpi. 


Tänään törmättiin vielä erittäin kummalliseen yhdistelmään, kaljaa kermavaahdolla. Pakkohan sitä oli sitten kokeilla. Toimi kyllä yllättävän hyvin vaikka mulla ei olisi ikinä tullut mielenkään yhdistää näitä kahta asiaa. Tää on ehkä näitä #vainkoreajuttuja. 

Pakko vielä loppuun kertoa ihanasta taksikuskista. Eilen illalla tilasin taksin (taksit on täällä paljon halvempia kuin Suomessa) että pääsisin mukavammin hostellille. Mulla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahaa. Selitin tilanteen kuskille, joka napsaisi mittarin pois päältä, otti ne vähäiset pennoset jotka mulla oli, ja ajoi mut kotiin. Sain myös hankittua itselleni paikallisen liittymän. Wifin metsästys ohi, mikä helpotus! Huomenna on hyvä lähteä muuttamaan. Tosi kiva että pääsen vihdoinkin ns. "kotiin". Pääsen purkamaan matkalaukut ja asettumaan aloilleni. Sitten alkaa varmaan tuntua enemmän siltä etten ole täällä vaan lomailemassa, vaan oikeasti asumassa, vaikkakin vähän aikaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti