maanantai 2. helmikuuta 2015

Lähtöjännitystä

Heipä hei. Olen 21-vuotias yliopisto-opiskelija, joka on lähdössä vaihtoon tänä keväänä. Reissuun on enää kaksi viikkoa, joten päätin tehdä ensimmäisen blogipostauksen. Blogissa tullaan käsittelemään vaihto-opiskeluani Etelä-Koreassa. Kohde on sinänsä hieman eksoottisempi. Halusinkin jonnekin vähän kauemmas. Täysin uuteen ja vieraaseen kulttuuriin astuminen kiehtoo minua. Uskon että joudun vaihdossa monestikin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se tässä onkin ehkä niin hienoa. Kaikki tilanteet eivät välttämättä ole mukavia, mutta vähintäänkin opettavaisia ja rikasuttavia. Toivonkin oppivani paljon, laajentavani maailmankuvaani, ja saavan jonkinlaista perspektiiviä niin elämään kuin omaan itseenikin. Aika paljon kliseisiä tavoitteita saavtettavaksi neljälle kuukaudelle.

Kuten jo tuossa aiemmin totesin, on lähtöön enää tasan kaksi viikkoa. Asunto on hoidettu ja viisumi hankittu. Asiat näyttävät vihdoin järjestyvän. Jännitys alkaa jo kasvaa. Tunteet vaihtelevat pelonsekaisesta riemusta paniikin ja stressin kautta hypetysjännitykseen. Välillä tuntuu siltä että koko vaihto on ihan pikkujuttu, välillä taas tuntuu kuin tässä oltaisi jotain ihmeellisempääkin tekemässä. Loppujen lopuksi neljä kuukautta ulkomailla ei ole paljoa. Tai ei se ainakaan siltä kuulosta. Toisaalta neljässä kuukaudessa ehtii tapahtua vaikka mitä! Ainakin toivon niin. Uskon että kokemuksesta tulee ihan mahtava! Oma asennehan siinä loppupeleissä ratkaisee. Fiilikset kasvaa ja paranee mitä lähempänä lähtöpäivää ollaan, joten uskon että asennekin on ihan huipussaan Koreaan saavuttaessa. Realistina olen tietenkin varautunut huonoihin hetkiin ja ajoittaiseen koti-ikävään, mutta sehän kuuluu asiaan ja on myös ihan opettavaista. Suurimmaksi osaksi uskon vaihdon kuitenkin olevan ihan huippujuttu! Toivottavasti en nyt kiroa vaihtoani epäonnistumaan sanoessani tämän: siitä tulee yksinkertaisesti mahtavaa ja aivan sairaan hauskaa!

Loppuun vielä sopivan sumea fiiliskuva vaivalla bongatuista vikoista kirsikankukista viimekevään Korean reissulta. Kyllä, olen käynyt Koreassa. Aivan vieraasta kohteesta ei siis ole kysymys. Turistina kaikka on kuitenkin aina vain pintaraapaisua, joten odotankin että pääsen tutustumaan maahan oikein kunnolla. Kohta ollaan kaukana kotoa ja tällä hetkellä se tuntuu helpottavalta, jännittävältä ja ihan mahtavalta. En malta odottaa!


3 kommenttia:

  1. Mummo ja vaari vinkkasivat blogistasi. Kiva jos jaksat päivittää tekemisiäsi tänne! Ihan tuli elävästä mieleen omat fiilikset silloin kun olin aikoinaan lähdössä vaihtoon... Ihanaa Koreaa muru, pidä hauskaa!
    Täti K

    VastaaPoista
  2. Täti K vinkkasi blogistasi 😊 kiva lukea kuulumisia. Hieno juttu tämä blogi. Itse lähdin aikoinaan 8 kuukaudeksi vaihtoon. Upea reissu oli, koti-ikävää ja monia ylä-ja alamäkiä mutta kokonaisuus ihana!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon ihanat!^^ Uskon (tai ainakin toivon) kyllä etää reissusta tulee mahtava!

    VastaaPoista